Koulusta oli tarjolla muutaman päivän loma, joten ajattelin käyttää tilanteen hyödyksi ja suuntasin kohti Ranskaa. Pienessä länsi-Ranskalaisessa kylässä Morzinessa asuu ystäväni perheineen. Kuuden päivän loma Ranskassa sai alkunsa Milanon rautatieasemalta, josta junani lähti kohti Sveitsin Geneveä, josta oli vain 50 kilometrin matka Morzineen. Astuessani junaan päätin ottaa pienet päiväunet. Herätessäni luulin olevani vieläkin unessa, koska ikkunasta näkyi aivan järjettömän kauniit maisemat. Olin saapunut Alppien keskelle ja enää ei tarvinnut miettiä miten kulutan loppumatkan.
Reissu oli hyvin rentouttava ja oli mukava päästä hengittämään puhdasta maalaisilmaa, Milanon saasteiden jälkeen. Kaikkialla kohosi vuoria, joiden rinteitä peitti värikäs lehtiharso. Upeaa!! Matkan aikana pääsin tutustumaan paikallisiin ruokiin ja toki paikallisia viinejäkin oli kokeiltava tai ainakin paikallisista kaupoista ostettuja viinejä. Kuvat kertovat paikasta enemmän. Matka sujui kokonaisuudessaan todella hyvin. Kuitenkin paluu arkeen koitti nopeammin kuin uskoikaan...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti