Ciao!

Ei tunnu, että Italiakaan parantaisi minua, kun puhutaan aamu-unisuudesta. Hmm…aamu-unisuus. Tuntuu, että aamuisin en pääse aikaisin ylös, vaikka on valoisaakin, joka muuten näin suomalaisen mielestä on todellista yleellisyyttä. Aina aamuisin on siis valoisaa ja illalla pimeä tulee vasta seitsemän aikoihin. Pimeähän tulee kuin yhtäkkiä. Muistan ensimmäisiä metromatkojani täällä Milanossa, kun menin metroon oli ihan valoisaa ja kun kipusin takaisin metrotunnelista, joku oli matkan aikana sammuttanut valot.

Kuten huomaatte ei ole hirveästi kirjoiteltavaa, kun päivät alkavat olla täälläkin jo melko normaaleja ja ne toistavat itseään. Kouluun menen kello 9.00, 12.00 tai 15.15. Yleensä luennot kestävät kolme tuntia ja sisältävät yhden 15 minuutin tauon. Täällä kaikki opettajat käyttävät koko luentoajan hyväkseen ja näin olleen luennot kestävät tarkalleen niin kauan kuin lukujärjestykseen on merkattu. Luennot ovat todella mielenkiintoisia ja harvoin tulee sellainen fiilis, että voitaisiinko jo päästä kotiin. Minähän en tule kovinkaan monta kurssia täällä suorittamaan kokonaisuudessa, koska suurin osa kursseista minulla on jo Suomessa käytynä, mutta kuitenkin olen yrittänyt käydä lähes kaikilla luennoilla, koska uskon, että täällä on hieman erilainen lähestymistapa käsiteltäviin aiheisiin ja näin ollen luulen saavani näistä jo käydyistä kursseista jotakin uutta irti. Tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin illalla on treenit ja noin kahtena muuna päivänä olen yrittänyt käydä juoksemassa, joko ennen tai jälkeen koulun riippuen luentojen ajankohdasta.  Juokseminen on täällä hiukan haasteellista, koska näin lähellä keskustaa on todella nihkeästi minkään sortin metsikköjä tai edes puistoja, joita viitsisi kiertää. Pari puistoa on melko lähellä asuntoani, mutta melko pieniä ovat, ei varmasti edes kilometriä tule, kun kiertää tällaisen puiston ympäri eli yleensä menen vain ihmisten sekaan jalkakäytäville juoksentelemaan. Kyllä Suomessa on vaan kiva käydä juoksentelemassa ja sen kun vielä muistaisin palattuani Suomeen. Viikolla en sitten juuri muuta touhuakkaan, kuin koulua ja treenejä. Samaa rataa siis kuin Suomessa – eri maa samat tavat. Viikonloppuisin olen aina yrittänyt keksiä jotain uutta tekemistä. Tänä viikonloppuna lähdemme luultavasti parin luokkakaverin kanssa junalla tutustumaan johonkin läheiseen kaupunkiin. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä katsomaan ensimmäinen ”mun” jalkkisjoukkueen peli. On kyllä jännä nähdä millainen taso on kunnon pelissä. On niin vaikea noiden harjoitusten perusteella sanoo yhtään mitään. Viime sunnuntaina olin taas kämppikseni Pamelan ja vuokranantajani Ilarian kanssa maistelemassa paikallista sushi-tarjontaa ja kyllä se hyvältä maistui täälläkin. Lähellä meidän asuntoa on kuulemma useampi sushipaikka, joten tarvitsee varmaan kokeilla muitakin.

Ruokaan liittyen voisin kertoa muutamia italialaisia ruokatottumuksia, jotka olen TODELLA hyvin sisäistänyt. Ravitsemusterapeutti Pukkilalla voisi olla oma sanansa sanottavana näihin hyvinkin terveellisiin uusiin tuttavuuksiin. Ensimmäisenä kaiken pahan alku ja juuri Nutella. Ei voi muuta sanoa, kuin et se on vaan niin sairaan hyvää ja sitä on joka kaupassa hyllyt pullollaan, joten pakkohan sitä on ostaa ja tietenkin myös syödä. YÖK! Toinen pahe on pullaleipä, kaikissa muodoissa. En ole varmasti eläessäni syönyt niin paljon tuota mössöä, mitä täällä on jo nyt tullut syötyä. Ihan hirveitä määriä aamulla, lounaalla, päivällisellä, illalla…. Lämmintä leipää, kylmää leipää, pizzaleipää, Nutellaleipää, leipää ja loppua ei näy. Ei se mielestäni pahaa ole, mutta varmasti jossakin kohtaa voi ruveta pullat tulemaan korvista ulos. Kolmantena jäätelöt, joista Vihtilän Tuula taisikin varoitella jo enne lähtöä. Eilenkin olin normaalisti kävelemässä koululta kotiin ja yhtäkkiä eteeni ilmestyi jäätelöbaari, kuin tyhjästä. Jäätelöt ovat niin houkuttelevia, että niitä on vain pakko ostaa, vaikkei yhtään tekisikään mieli. Taisi heti ensimmäisessä bloggauksessani olla kuvaa jäätelövuorista. Neljäntenä yletön mozzarellan syöminen. On vain niin helppoa ostaa kaupasta superhyberperhepakkauksia, joissa on neljä mozzarellaa samassa pakkauksessa ja syödä näitä niin kauan kuin pakkaus on tyhjä ja sehän tapahtuu noepasti. Mozzarellaahan voi laittaa aivan mihin vaan. Pahe numero viisi pahe, TicTac-makeiset. Tai en minä tiedä onko ne makeisia vai mitä, mutta niitä minä ainakin syön askillisen päivässä. Aikoinaan näitä oli myös Suomessa ja silloin muistan tykänneeni niistä, koska niissä oli niin kiva purkki. Okei onhan niissä vieläkin kiva purkki, mutta se maku :) Muistan myös, että lähiaikoina olen jonkun kanssa asiasta keskustellut, mutta en kuitenkaan saa päähäni missä yhteydessä se oli ja kenen kanssa, koska jos muistaisin sen, niin olisin varmasti lähettänyt rasian hänelle. Tänään koin vielä yhden reissuni kohokohdista kun löysin kaupasta tuplakokoisen TicTac-pakkauksen :D 

Aika olemattomat tarinat tällä kertaa :)