Vieläkin siis hostellissa ja hieman jo murot on menny nokkaa, mutta ei kannata hirveästi kitistä, kun se aamupala kuitenkin on. Pari edellistä päivää tuli vietetty saksalaisen Susin kanssa, joka oli neljä päivää Milanossa. Keskiviikkona kiertelimme koko päivän kaupungilla, tutustuen Milanoon ja sen tarjoamaan kulttuuritarjontaan. Kävimme myös katsomassa kahta asuntoa, mutta ei siis tärpännyt. Toisessa tuli ennen sisälle menoa selville, että asunto ei todellakaan ole minua varten, koska huone vuokrattiin ainoastaan 10 kuukauden ajaksi. Tämä onkin todella suuri ongelma täällä, koska suurimpaan osaan asunnoista tarvitsee tehdä pitkiä vuokrasopimuksia. Toinen asunto olisikin ollut aivan täydellinen muuten, MUTTA se hinta 900 € kuussa, joten ei kiitos. Asunto oli todella rauhallisella alueella, keskustan lähellä, kivasti sisustettu ja siellä olisi saanut asua yksin, mutta eipä mietitä sitä enää... Illalla menimme katsomaan balettia, joka olikin erittäin mielenkiintoinen kokemus. Esitys oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa oli esitetty perinteistä modernia balettia (kyllä minulla on nämä sanastot hallussa, eipä taida olla, mutta koittakaa ymmärtäkää) ja sitten se toinen erä :) Teknoa, värejä, catwalk, asusteita, liikettä, menoa ja ja ja... WOU!
Torstaina ensimmäinen kerta koululla ja minähän olin taas myöhässä :) Olen kyllä niin helvetin nopea oppimaan :D Joo koululla ei juurikaan mitään muuta, kuin joku koulun esittely ja lukujärjestyn jako. Mielenkiintoista oli se, että heti kun oli saanut lukujärjestyksen käteen kysyttiin mitkä kurssit haluaa käydä :) Aika nopeesti piti siis päätös tehdä ja hiukan ongelmia syntyikin, koska en oikeen pystynyt tajuamaan, että niin nopeesti valinnat oli tehtävä. Tästäkin kuitenkin selviydyin :) Koulun jälkeen Susin kanssa ihastelemaan Duomoa ja katsomaan yhtä uutta huone-ehdokasta. Huone olikin ihan kiva, mutta ehkä hieman kaukana keskustasta ja toinen ongelma oli se, että vielä ei tiedetty kuka toiseen huoneseen muuttaa. Asuntoa esitteli omistajan isä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, minäpä siis käytin hyvää italiaani, jotta saatiin muutamia sanoja vaihdettua. Nyt kun miettii, niin olisi sitä italiaa voinut hieman enemmän opiskella ennen lähtöä.
Illalla vielä ensimmäiset jalkapalloharjoitukset. Olipas se kokemus. En ole ehkä eläessäni ollut niin huono, kuin alussa olin :) Se oli kyllä mahtavaa, kun kaksi ensimmäistä "kosketusta" olivat huteja :D Sen jälkeen olikin hieno yrittää todistella, että olen minä joskus pallon nähnyt ja ehkä osunutkin :) Tais Haaslahden plikkaa hiukan jännittää, vaikka turhaan, koska joukkue oli ehkä Suomen kakkosdivarin tasoa ja kyllä siellä vois ihan harjoitella ainakin. Kuulemma torstain harjoitukset ovat aina vain pelailua, mikä sopii minulle oikein hyvin :) Joukkueen valmentaja ei puhu olleenkaan englantia, mutta onneksi joukkueessa on muutamia tyttöjä, jotka puhuvat hyvin ja voivat kääntää valmentajan mahtipontisia puheita minulle. Hauskaa on myös se, että joukkueella on oma mentaalivalmentaja, pari fysiikkapuolen valmentajaa jne...
Tänään ensimmäinen varsinainen koulupäivä. Ensimmäisenä kurssina on projektikurssi II, jossa olisi tarkoituksena suunnitella tavaroiden kuljetukseen tarkoitettu apuväline, pyörään, skootteriin tai moottoripyörään. Täällä kuulemma kaikki projektit tehdään ryhmissä ja niin meidän olikin jakauduttava kolmen hengen ryhmiin. Eiliseltä jo tuttu, Venäjältä kotoisin oleva, Ana tuli kanssani samaan ryhmään ja kolmantena ryhmään pyysimme italialaisen Carolinan. Työtä projektissa on varmasti paljon, mutta odotan innolla miten tällainen ryhmätyöskentely projektissa onnistuu, koska Suomessa olemme toteuttaneet kaikki projektit yksin. Tänään myös hain Annan avustuksella kuukausikortin julkisiin. Minähän olen jo liian vanha opiskelemaan, joten jouduin ostamaan normaalihintaisen kortin. Mielestäni kortti oli kuitenkin kohtuuhintainen, koska kuukausi maksoi 30 euroa. Opiskelijalle sama huvi maksaa kai 17 euroa.
Illalla olisi vielä tarkoitus mennä säbäilemään, joten siihen asti ajattelin viettää aikaa hostellissa olla tekemättä mitään, koska aikaisemmat päivät ovat olleet aika pitkiä ja vaan oleminen kiinnostaa nyt kovasti. Sekä jalkapallo- että salibandyharjoitukset ovat molemmat aina todella myöhään ja päättyvät vasta 22:30-23:30, joten Suomessa meidän lepakkovuorot ovat ihan ok :)
KUVIA...





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti